Teemakonserttia

Kielon jäähyväiset

on esitetty vuodesta 2005 lähtien eri puolilla Suomea ja vuonna 2005 Floridassa. Se on orkesterin ohjelmassa myös heinäkuussa USA:ssa ja Kanadassa.

 

 

Kauhava Big Bandin teemakonsertti Kielon jäähyväiset. Teemana on sotalentäjän rakkaustarina, jollaisia sota-aikana oli tuhansia.

 

Tositapahtumiin perustuvan kertomuksen päähenkilö on luutnantti Risto Kuusava. Hän oli paitsi sotilas myös taiteilija: runoilija, joka kirjoitti satoja päiväkirjan sivuja ja kymmenittäin pitkiä henkeviä kirjeitä läheisilleen.

 

Tekstiä syntyi milloin moottorin jyminässä taivaalla tärisevässä pommikoneessa, milloin yön pimeinä tunteina parakissa ”siellä jossain” öljylampun valossa tai ihmisiä täynnä olevassa junanvaunussa.

 

Nämä tunnelmat on Matti Hämäläinen koonnut teokseensa Risto Kuusava, Meren ja taivaan runoilija. Kirjan pohjalta on Olli Nieminen suunnitellut konsertin ja laatinut sen käsikirjoituksen. Noiden päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden avulla Irma Nieminen sitoo musiikkiesitykset draamalliseksi kokonaisuudeksi.

 

Sota-aikana Kauhava Big Bandin tapaiset suuret orkesterit olivat hyvin suosittuja, joten konsertissa kuullaan tuon aikakauden iskelmä- ja elokuvamusiikkia kapellimestari Jukka Lumpeen johdolla. "Iskelmä on kansakunnan salainen muisti", on Peter von Bagh noista lohtua antavista ikivihreistä osuvasti todennut. Solisteina ovat maakunnassa tunnetut Erkki Mustikkamäki ja Helena Taijala.